Oman paikan etsintää

Ammattitaiteilijan ohjaamassa työpajassa osallistujat muovailevat vahaan pienen omakuvan (korkeus noin 5-15 cm), joka valetaan myöhemmin valimossa pronssiin. Omakuva käsitetään hyvin laajasti, ja se voikin olla millainen tahansa omaa persoonaa kuvaava merkki.

Tavoitteena on omakuvaa tehdessä käsitellä oivaltavasti omaa identiteettiä ja suhdetta ympäröivään maailmaan. Työpajan sisällön ovat suunnitelleet taiteen ja sosiaalityön ammattilaiset, mikä mahdollistaa moniulotteisen, laadukkaan kokonaisuuden.

Veistos on pieni, sillä siten sen piilottaminen ympäristöön on helpompaa. Pieni koko muistuttaa myös ikiaikaisista, käteen sopivista ihmisfiguureista ja jatkaa siten perinnettä.

Pronssi on valittu teosten materiaaliksi säänkestävyytensä ja vahatyöskentelyn helppouden vuoksi, mutta myös sisällöllisistä syistä – onhan pronssi arvokas kuvanveiston materiaali, josta valettuja julkisia veistoksia ovat perinteisesti päässeet tekemään vain arvostetut kuvanveistäjät. Pronssi viestii pysyvyyttä ja arvostusta, jota haluamme korostaa myös jokaisen ainutkertaisen ihmisen ja paikan suhteen.

Vahaan muovailtu omakuva
Vahaan muovailtu omakuva

Työpajan toteutus

Työpajassa onnistuminen taataan hyvällä lämmittelyllä, selkeällä rakenteella ja ammattitaitoisella ohjauksella. Osallistujia saattaa jännittää muovailu, mutta tuomme työpajassa monin tavoin esiin sen, että kuka tahansa on tarpeeksi taitava omakuvan tekijä. Koska olemme kaikki erilaisia, myös omakuvistamme tulee vääjäämättä yksilöllisiä, mikä on koko työskentelyn ydinidea. Identiteettipohdintaa tehdään erilaisten osallistumisen kynnystä madaltavien tehtävien ja ajatustyökalujen avulla sekä käymällä kävelyllä teosten suunnitellussa sijoituspaikassa.

Vahatyöskentely on helppoa ja siistiä, joten työpaja voidaan järjestää lähes missä tahansa tilassa, jossa on pöydät ja tuolit. Tilaajalta edellytetään soveltuvan tilan järjestämistä. Taiteilija puolestaan tuo mukanaan tarvittavat materiaalit ja suojamuovit.

Työpajoja tarjotaan erilaisilla painotuksilla monenlaisille kohderyhmille. Työpaja voidaan järjestää avoimena tai valita valmis ryhmä (esim. työporukka).

Työpajan päätteeksi muovaillut vahat skannataan 3D-skannerilla, mikä mahdollistaa uusien kopioiden valamisen tarvittaessa. Kopioita voi käyttää reitin korjaamiseen, mikäli jokin teos tuhoutuu, tai omakuvan tekijä tai hänen perheensä haluaa tilata oman kappaleen veistoksesta. Omakuvat valetaan myöhemmin valimossa pronssiin. Yhteistyökumppanina toimii taidevalimo Valusampo.

Kysy lisää! info@piiloleikki.fi / +358406744188